Meikit ja miesten kosmetiikka suosiossa

Teknokemian Yhdistys ry (info a teknokemia.fi), 22.5.2018

Kosmetiikan kokonaismarkkinat ovat pitkään olleet Suomessa vakaat. Vuonna 2017 markkinat olivat noin 900 miljoonaa euroa[1], laskua edellisvuoteen oli vähän yli kaksi prosenttia. Laajan tuotepaletin sisällä nähtiin sekä myynnin nousua että laskua. Erityisesti väri- ja miesten kosmetiikalla on kysyntää.

Suomen kosmetiikkamarkkinat eroavat muun Euroopan kosmetiikkamarkkinoista. Meillä panostetaan muuta Eurooppaa enemmän hiustenhoitoon, kun taas tuoksujen kulutus on suhteessa pienin.

Meikkien myynti nosteessa

Värikosmetiikka kasvattaa osuuttaan kokonaismyynnistä, sen myynti kasvaa myös muualla Euroopassa. Syitä tähän on monia.  

- Muun muassa sosiaalisen median suosio vaikuttaa positiivisesti meikkien myyntiin, koska se mahdollistaa inspiraation ja kauneusniksien hakemisen helposti. Lisäksi sosiaalisen median yhteisöllisyys sopii erityisesti värikosmetiikkaan: on helppo jakaa meikkilookeja ja saada niistä palautetta, kertoo Teknokemian Yhdistyksen asiantuntija Eeva-Mari Karine. 

Miesten kosmetiikan myynti piristyi muun Euroopan tapaan myös Suomessa: esimerkiksi miesten vartalonhoito- ja parranajotuotteiden myynnit kasvoivat yli 10 prosenttia. Edellinen kasvu miesten kosmetiikassa koettiin vajaa 10 vuotta sitten.  

- Sosiaalisella medialla on vaikutusta myös miesten kosmetiikkakäyttöön, koska myös miehet haluavat panostaa ulkonäköön ja näyttää hyvältä. Lisäksi asenteet miesten kosmetiikan käyttöön ovat vapaammat ja miehille lanseerataan aiempaa enemmän tuotteita, kosmetiikkamarkkinoita seuraava Karine jatkaa. 

Verkkokaupan suosio kosmetiikan ostopaikkana kasvaa

Verkkokaupat tuovat kuluttajille laajan kosmetiikkatarjonnan ja kosmetiikan hankinta verkkokaupoista houkuttaa etenkin nuoria aikuisia[2]. Verkkokaupan mahdollisuudet vaikuttavat myös kosmetiikkamarkkinoihin.  

‒ Verkkokaupat mahdollistavat kaikille saman saatavuuden, valikoiman ja hinnoittelun asuinpaikkakunnasta riippumatta. Lisäksi aina avoinna olevat verkkokaupat tuovat joustavuutta ostosten tekoon. Mielenkiintoista on nähdä jatkossa, miten verkkokauppa vaikuttaa kosmetiikan kulutukseen ja muuttuuko kosmetiikan osto verkosta entistä jokapäiväisemmäksi, toteaa Karine.  

Lisätietoja: Eeva-Mari Karine, eeva-mari.karine (at) teknokemia.fi, puh. 050 338 4236


[1] Luvut perustuvat Teknokemian Yhdistys ry:n (TY) jäsenyritysten myyntitietojen perusteella tehtyyn arvioon Suomen kosmetiikkamarkkinoiden koosta. Hintaperuste kuluttajahinnat.

[2] Teknokemian Yhdistys ry selvitti Kosmetiikkaa verkosta 2018 -kuluttajakyselyllä suomalaisten kosmetiikan ostoa verkkokaupoista sekä mitkä tekijät vaikuttavat ostohalukkuuteen ja millaisia kokemuksia ostoista on. Tutkimus toteutettiin Bilendin hallinnoimassa M3Panelissa 17.-21.01.2018 ja siihen vastasi 1000 18-75-vuotiasta suomalaista.

 



Takaisin
Kosmetiikan myynin jakautuminen 2017

Kaavio 1: Kosmetiikan myynnin jakautuminen tuoteryhmittäin vuonna 2017.