Siirry suoraan sisältöön

Hiusvärit

Hiusvärit

Suoravärit ja kevytvärit jäävät hiuksen pintaan ja pintakerrokseen, kestoväri taas vaikuttaa hiuskuidun sisään asti. Miten se toimii?

Mistä johtuu hiustemme luonnollinen väri?

Hius saa luonnollisen värinsä melaniiniksi kutsutuista väripigmenteistä, jotka syntyvät hiuksen juuressa. Hiusten luonnollinen väri määräytyy eri väripigmenttien osuuksien mukaan.
Valkoiset hiukset ilmaantuvat, kun melaniinipigmenttejä ei enää esiinny soluissa, joista hiukset muodostuvat. Melaniinin tuotanto on silloin joko loppunut tai melaniini ei pääse siirtymään hiussoluihin. “Harmaat” hiukset taas ovat optinen harha, joka syntyy, kun on sekaisin valkoisia (pigmentittömiä) ja pigmenttiä sisältäviä hiuksia. Pigmenttiä sisältävällä hiuksella voi olla valkoinen tyvi, sillä hius kasvaa juuresta.

Hiusvärit eivät muuta luonnollisen melaniinin tuotantoa hiusjuuressa. Osa hiusväreistä kuitenkin muuttaa jo kasvaneessa hiuskuidussa olevia melaniinipigmenttejä.

Minkä tyyppisiä hiusvärejä on markkinoilla?

Hiusvärit voidaan jakaa kolmeen ryhmään värin keston mukaan:

  • Suoravärit muuttavat hiusten väriä tilapäisesti ja sävy peseytyy pois muutamassa pesussa. Nämä tuotteet ovat heti käyttövalmiita, eikä niitä tarvitse sekoittaa ennen käyttöä. Suoraväriaineiden värilliset molekyylit eivät kykene tunkeutumaan hiuskuituun, vaan asettuvat hiuksen pinnalle. Suoravärin ja luonnollisen hiusvärin yhdistelmä luo hiuksiin uuden sävyn.
  • Kevytvärit koostuvat värillisistä molekyyleistä, jotka pystyvät tunkeutumaan hiukseen. Nämä väriaineet asettuvat hiuksen pintakerroksen suomujen päälle ja alle. Suomujen alla ne jäävät kuitukerroksen ympärille eivätkä muuta hiusten luonnollista melaniinia. Koska näitäkään molekyylejä ei kiinnitetä hiuksen proteiineihin, hiusväri haalistuu asteittain pesujen myötä. Väri kestää tavallisesti noin kuusi viikkoa.
  • Kestovärit eli hapettavat hiusvärit on helppo tunnistaa. Normaalisti pakkaus sisältää ainakin kahta eri osaa, jotka täytyy sekoittaa keskenään juuri ennen käyttöä. Hapettavia värejä on kahta perustyyppiä: “sävy sävyyn” värjääviä (myös puolikestoväreiksi kutsuttuja) hiusvärejä ja varsinaisia kestovärejä. Värjäyksen vaikutusaikana muodostuvat, suuret värimolekyylit jäävät ”loukkuun” hiuksen sisään ja väristä tulee kestävä. Kestoväri pysyy nimensä mukaisesti hiuksessa, kunnes hius kasvaa. Väri toki haalistuu pikkuhiljaa. Koska hiuksiin tulee juurikasvua, uudelleenvärjäystä suositellaan noin 6-8 viikon välein.

Kuinka hapettavat kestovärit toimivat?

Hapettavissa kestoväreissä eri aineilla on omat roolinsa:

  • Emäksinen aine (esimerkiksi ammoniakki) avaa hiuksen uloimman kerroksen niin, että värjäävät ja hapettavat aineet voivat tunkeutua helpommin hiuskuituun. Emäksinen aine on yleensä tuubissa yhdessä väriaineiden kanssa.
  • Väriaineet ovat itse asiassa värin esiasteita. Ne ovat erittäin pieniä, värittömiä molekyylejä ja niiden oma värivivahde kehittyy vasta hiuksen sisällä hiusvärin vaikutusaikana. Pienikokoisina molekyyleinä ne pääsevät tunkeutumaan syvälle hiukseen.
  • Hapettava aine – tavallisesti vetyperoksidi – on erillisessä pullossa. Se sekoitetaan värien esiasteiden ja emäksisen aineen kanssa juuri ennen tuotteen käyttöä. Happea vapautuu emäksisen aineen ja hapettavan tuotteen välisessä reaktiossa. Se laukaisee varsinaisen värinmuutosreaktion. Väriaineet reagoivat keskenään, jolloin hiuksen kuitukerrokseen muodostuu suuria värimolekyyleja. Ne eivät enää mahdu ulos hiuskuidusta tai peseydy pois.

Värjäysreaktiossa vapautunut happi vaalentaa luonnollista melaniinipigmenttiä hiuksissa niin, että uusi väri näkyy hiuksissa ja tulee tehokkaasti luonnollisen värin tilalle. Värjäys “sävy sävyyn” –väreillä” sisältää myös hapettavan vaiheen, mutta ne eivät kuitenkaan vaalenna merkittävästi hiusten luonnollista melaniinipigmenttiä. Sävy sävyyn – värit parantavat tai syventävät hiusten luonnollista väriä.

Kestovärejä kehitetään hiusta suojaavammiksi ja helppokäyttöisemmiksi

Jotta väriaineet ja hapete saataisiin sekoitettua hyvin, koostumusten on oltava juoksevia. Liian juoksevat tuotteet kuitenkin valuvat pois hiuksista. Valumisen estämiseksi on kehitetty sekoituksen yhteydessä muodostuvia “geeliverkostoja”, jotka tekevät ohuemmista tuotteista sakeampia ja lopullisessa muodossaan helppokäyttöisiä.

Hiuksissa on pieniä määriä metalleja, kuten vesijohtovedestä peräisin olevaa kuparia. Metallit reagoivat kestovärin vetyperoksidin kanssa muodostaen vapaita radikaaleja, jotka voivat vahingoittaa hiuksia. Tämän vuoksi hiusten suojaamiseksi on kehitetty erityisiä kelatoivia aineita, jotka estävät kuparia reagoimasta vetyperoksidin kanssa. Niitä lisätään myös stabiloimaan vetyperoksidia.

Joihinkin voidemaisiin hiusväreihin on sisällytetty hoitavia polymeerejä, jotka pystyvät tunkeutumaan hiuksen kuitukerrokseen ja auttavat vahvistamaan värjäysprosessin heikentämiä hiuksia. Sen lisäksi erilliset hoitoaineet hoitavat värjättyä hiusta. Kestovärjäyksen yhteydessä tärkeä rasvahappo poistuu hiusten pinnalta. Hiuksen sähköinen pintavaraus muuttuu, ja tämän vuoksi on kehitetty erityisiä hoitavia molekyylejä, jotka ovat yhteensopivia värjätyn hiuskuidun pintavarauksen kanssa. Yhteensopivuus auttaa hoitavia molekyylejä asettumaan ja leviämään hiusten pinnalle.

Noudata turvallisuusohjeita

Hiusvärien teho perustuu voimakkaisiin kemikaaleihin. Lukuisat kuluttajat värjäävät hiuksiaan ongelmitta, mutta harvinaiset allergiset reaktiot voivat olla hyvin vakavia. Siksi on erittäin tärkeää noudattaa hiusväripakkauksen käyttö- ja turvallisuusohjeita.

Sivun teksti on ladattavissa pdf-esitteenä alta.