Kun käsittelet kampaamotuotteita, noudata aina valmistajan ohjeita

Kaikkia kosmetiikkatuotteita, myös kampaamotuotteita, käyttäessä on tärkeää, että noudatetaan tuotteen mukana tulleita, valmistajan antamia käyttöohjeita. Näin saadaan aikaiseksi hyvä lopputulos turvallisin keinoin.

Kampaamoissa käytettäviä hiuskosmetiikkatuotteita on käsiteltävä kunkin tuotteen valmistajan ohjeiden mukaisesti. On siis erittäin tärkeää perehtyä huolella eri tuotteiden omiin käyttöohjeisiin ja mahdollisiin varoituksiin, koska ohjeet vaihtelevat valmistajittain. Vaadittavat ohjeet löytyvät kunkin tuotteen pakkauksesta, eikä yleispäteviä kaikkia tuotteita koskevia ohjeita ole olemassa.

Kaikki valmistajien antamat ohjeet ovat tärkeitä tuotteiden turvallisen käytön kannalta

Kampaamotuotteet ovat turvallisia, jos niitä käytetään annettujen ohjeiden mukaisesti. Kampaamotuotteista käydään silti paljon keskusteluja, joissa sivuutetaan valmistajien laatimat tuotekohtaiset ohjeet.

Tuotteiden käyttöön ei kuitenkaan voida soveltaa yleisiä ohjeita. Monet kampaamoissa käytettävät tekniset tuotteet, esimerkiksi permanenttiaineet ja hiusväriaineet, ovat voimakkaita kemikaaleja, joiden kohdalla on erityisen tärkeää noudattaa annettuja ohjeita. Muun muassa permanentin kaikki vaiheet tulee toteuttaa ohjeiden mukaan. Esimerkiksi välihuuhtelua ei voi jättää väliin. Myös hiusväriaineiden vaikutusaika vaihtelee valmistajasta ja tuotteesta riippuen. Ei voida siis yleisesti todeta, että värien vaikutusaika olisi esimerkiksi 10 minuuttia. Väärällä vaikutusajalla ei voida taata toivottua lopputulosta.

Hyviä yleisohjeita kampaamotuotteiden käyttöön

Tuotteen valmistajan antamia ohjeita on ehdottoman tärkeää noudattaa, mutta on kuitenkin olemassa
monia hyviä yleisohjeita kampaamotuotteita käytettäessä.

Seuraavia ohjeita on hyvä noudattaa aina:

  • Hiusvärejä ei ole tarkoitettu alle 16-vuotiaille.
  • Älä jätä tuotteita lasten ulottuville.
  • Käytä kertakäyttöisiä suojakäsineitä käsitellessäsi kampaamotuotteita. Vaihda suojakäsineet jokaiseen työvaiheeseen.
  • Pidä huolta käsistäsi käyttämällä käsivoiteita.
  • Käytä kullekin tuotteelle suunniteltuja välineitä. Esimerkiksi älä missään tapauksessa käytä elintarvikkeille tarkoitettua foliota raitojen tekemiseen, sillä sen sisältämät metallijäämät voivat aiheuttaa kiehumista ja hiusten katkeilua.
  • Mikäli asiakkaan hiuspohja on erityisen herkkä, ärtynyt tai vahingoittunut, voimakkaita käsittelyjä ei tule tehdä.
  • Kysy asiakkaan aiemmista allergioista. Jos hän on aiemmin saanut hiusväreistä allergisen reaktion tai iho-oireita, hiuksia ei tule värjätä.
  • Kysy, onko asiakas joskus ottanut mustan hennatatuoinnin; jos on, hiuksia ei tule värjätä mustan hennatatuoinnin aiheuttaman allergiariskin vuoksi.
  • Hiusvärejä ei saa käyttää silmäripsien ja kulmakarvojen värjäämiseen.
  • Värjätessä tai vaalennusaineita käytettäessä käytä aina saman valmistajan hapetetta ja väriainetta.
  • Valmistaja ei vastaa värjäyksen tai vaalennuksen lopputuloksesta, mikäli käytetään erimerkkistä väriainetta tai vaalennusainetta ja hapetetta. Älä myöskään käytä voimakkaampaa hapetetta kuin käyttöohjeessa on mainittu. Käytä väriaine heti, kun se on sekoitettu hapetteeseen.
  • Vältä tuotteiden joutumista silmiin. Jos tuotetta joutuu silmiin, huuhtele runsaalla vedellä. Jos asiakkaalla on piilolinssit, ne tulee poistaa ennen silmien huuhtelemista.
  • Tarkista aika ajoin esim. värjäyksen tai permanentin teon aikana hiuspohjan kunto. Jos ilmenee ongelmia, esim. ärsytystä, lopeta värjäys heti ja huuhdo tuote pois hiuksista.
  • Älä ylitä tai alita tuotteiden vaikutusaikaa.
  • Huuhtele tuotteet -sampoot, hiusvärit, permanenttiaineet jne. - aina huolella pois.

Tämä sivu on aiemmin julkaistu tiedotteena Tiedote kampaajille: Kun käsittelet kampaamotuotteita, noudata aina valmistajan ohjeita.

Lue lisää:
Materiaalit kampaajille

Avainsanat Hiusvärit, Kampaamo

Miksi kannattaa luottaa valmistajan ohjeeseen?

Kosmetiikan valmistajat tekevät paljon tuotekehitystyötä ja testejä uusille tuotteille.

Tyytyväinen asiakas on valmistajan etu. Parhaaseen lopputulokseen pääset noudattamalla valmistajan antamia ohjeita.